webmaster

Nyt on tullut sitten aika kertoa vähän tietoa minusta, ylläpitäjästä. Etusivulla jo kerroinkin, että olen tyttö ja asun Pohjois-Suomessa. Lisäksi kerron vielä enemmän itsestäni. Olen siis -96 syntynyt ja harrastan show-ja street dancea. Koulussa tykkään eniten äidinkielestä, historiasta ja liikunnasta. Vapaa-ajalla taas mieluiten luen tai kirjoittelen tarinoita koneella, että käsin. Viihdyn myös kavereiden seurassa ja tietokoneella. Musiikkiakin tykkään kuunnella. Perheeseeni kuuluu minun lisäkseni äitini, isä, isosisko ja sellainen hännänhuiskuttaja, kuin Konsta. Lisäksi minulla on oma kääpiöhamsteri, nimeltään Tahvo. Jonkin verran olen virtuaalimaailmassa seikkaillut, mutta ennnen en ole arvostelusivuja ylläpitänyt. Kenneleitä, talleja ja hoitoloita on ollut kyllä ihan riittämiin.
Aloin kuitenkin kyllästyä easysivuihin, joten kaverini avustamana, onnistuin värkkäämään itselleni HTML-sivut. Empäs tässä nyt muuta jaarittele, jotta pääset tutkimaan sivujani!
Sokerijellona - DeviantART